Foto: Magnus Aronson/Ikon

Ruotsinsuomalaista toimintaa

Ruotsinsuomalainen toiminta on pääosin suomenkielistä, mutta myös osittain kaksikielistä. Tarkoituksena on edistää kristinuskoa ja seurakuntaelämää suomalaisten keskuudessa. Palveleva puhelin tarjoaa keskusteluapua suomeksi joka ilta. Lisätietoa sivun alareunassa.

Kuulutko Ruotsin kirkkoon?

Oletko varma että kuulut kirkkoon? Monille ruotsinsuomalasille tulee järkytyksenä kun omainen kuolee ja pappia varatessa ilmoitetaan että henkilö ei kuulunutkaan kirkkoon.

Syitä voi olla monia miksi ruotsinsuomalainen ei kuulu kirkkoon. Toiset tekevät päätöksen esim. uskonnollisista, taloudellisista tai henkilökohtaisista syistä. Moni ruotsinsuomalainen kuitenkin luulee kuuluvansa kirkkoon, mutta näin ei aina ole asia.

Siksipä kehotankin sinua ottamaan selvää tästä asiasta joko katsomalla veroilmoituksesta tai ottamalla yhteyttä kotiseurakuntaan.

Tukholman Suomalainen seurakunta

Tukholman hiippakunnan alueen ruotsinsuomalaisilla on mahdollisuus olla jäsen kotiseurakunnassaan tai Suomalaisessa seurakunnassa, kirkkojärjestyksen mukaan.

Tukholman Suomalainen seurakunta on kaksikielinen seurakunta, joka kuuluu Ruotsin kirkkoon ja Tukholman hiippakuntaan. https://www.svenskakyrkan.se/finskaforsamlingen/seurakuntatietoa-/-forsamlingsinformation

Kansalliset sivut

Ruotsin kirkon kansalliset suomenkieliset sivut. Täältä löydät tietoa kirkollisista toimituksista, jäsenyydestä ja ruotsinsuomalaisesta toiminnasta.
https://www.svenskakyrkan.se/suomeksi

Tieto myös ruotsinkielellä

https://www.svenskakyrkan.se/finska 

Näissä Seurakunnissa on säännöllisesti ruotsinsuomalaista toimintaa

Suomenkielinen pappi tai diakoni
Tukholman hiippakunnan alueella olevissa seurakunnissa on monta kaksikielistä työntekijää. Ota yhteyttä allaoleviin seurakuntiin!
Lisätietoa saa myös hiippakuntakansliasta.
sthlm.stift@svenskakyrkan.se

Boo församling
https://www.svenskakyrkan.se/boo/pa-finska 

Botkyrka församling
https://www.svenskakyrkan.se/botkyrka/suomenkielinen 

Tukholman suomalainen seurakunta
https://www.svenskakyrkan.se/finskaforsamlingen 

Gustavsberg-Ingarö församling
https://www.svenskakyrkan.se/gustavsberg-ingaro/suomalainen-toiminta 

Hammarby församling
https://www.svenskakyrkan.se/hammarby 

Haninge pastorat
Sivuja rakennetaan parhaillaan

Huddinge pastorat
https://www.svenskakyrkan.se/huddinge 

Järfälla församling
https://www.svenskakyrkan.se/jarfalla/suomeksi 

Lidingö församling
https://lidingoforsamling.se/aktiviteter-verksamheter/fira-gudstjanst/gudstjanst-pa-finska/ 

Nacka församling
https://www.svenskakyrkan.se/nacka/verksamhet-pa-finska 

Solna församling
https://www.svenskakyrkan.se/solna/aktiviteter-pa-finska_ny 

Sundbybergs församling
https://www.svenskakyrkan.se/sundbyberg 

Tyresö församling
Sivuja rakennetaan parhaillaan

Täby församling
www.svenskakyrkan.se/taby/finskprakigt 

Vallentuna församling
https://www.svenskakyrkan.se/vallentuna/finsksprakig-verksamhetpalveleva-puhelin 

Vällingby församling
https://www.svenskakyrkan.se/vallingby/st-tomaskretsen-pa-finska 

Österåkers pastorat
https://www.svenskakyrkan.se/osteraker/suomeksi 

 

Kolme graafista kuvaa caatista, puhelimesta ja nettikirjeestä.

Palveleva puhelin

Ruotsin kirkon keskusteluapu ja kriisipuhelin. Voit soittaa, lähettää nettikirjeen tai chattailla päivystäjän kanssa luottamuksellisesti. I Sverigefinska telefonjouren kan du prata finska, chatta eller skriva ett digitalt brev.