Lyssna

Nyhet / Publicerad 10 december 2025

Venttaa vähän – vänta lite!

En hälsning till alla finskspråkiga församlingsbor

Huolimattomalla suomen kielellä voidaan sanoa jotain odotettaessa, että "venttaa vähän". Kielisillan voi keksiä johtamaan nyt elettävään kirkkovuoden ajankohtaan eli adventtiin. Adventin aika on odottamisen aikaa. Rooman aikaan keisarin lähestyessä kaupunkia vietettiin adventus-juhlaa, hallitsijan kaupunkiintulemisen seremoniaa. Ymmärrämme kristillisessä kontektissa kenen tulemisen juhlaa oman aikamme adventtina vietetään.

Frans Mikael Franzén, oululaissyntyinen pappi, joka päätyi Härnösandin piispaksi, kirjoitti vuonna 1812 tutun adventtivirren 103, jonka ensimmäisessä säkeistössä kerrotaan heti, mikä adventti on:

"Hän saapuu, kuninkaamme ja rauhanruhtinaamme. Siunattu olkoon hän, ken meille tuo elämän."

Virren side adventtiin, Jeesuksen ja joulun odotukseen kiteytyy toisessa säkeistössä, jossa meille ikään kuin koko adventtiajan signaalina lauletaan "hoosianna", joka merkitsee suomeksi "oi, Herra, auta". Säkeistössä kertautuu myös ensimmäisen adventtisunnuntain evankeliumikertomus:

"Tie vaattein, lehvin peitä ja huuda riemusta. Hänelle kiitos anna ja laula: Hoosianna!"

Tänään löytyy ihmettelymme kohde, joka toistuvasti muistuttaa, miten hän on saanut aikaan niin ja niin monta rauhaa kansojen välille. Toinen ja toisenlainen on se rauhanruhtinas, joka, niin kuin Franzén kirjoittaa: "voittaa kärsimällä, on Hengen miekka hällä."

Kuin vastauksena maailman mahtavien itsekehuihin nousee esiin Kristuksen erilainen toiminta. Franzén kehottaa meitä:

"Huomaatko auttajaasi, oi kansa sokea, kun tästä maailmasta ei ole valtansa? Maailma turhin toimin taistelee omin voimin." – eihän siitä mitään tule!

Adventti on ennakkojuhlaa lähestyvästä joulusta. Jo nyt sytytetään joulun valot pihoillemme ja adventtikynttelikköjen liekit ikkunoillemme. Odotuksen aika tuntuu kaikkialla. Muistammeko, että Jeesus on tulossa kaupunkiimme ja kyläämme? Kun aika on täyttynyt, kaikuu kirkoissamme, ja ehkä kodeissammekin jouluevankeliumin julistus:

"Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra."

Siunattua adventti- ja jouluaikaa toivottaa Pekka Turunen, rovasti h.c.

Tervetuloa laulamaan Kauneimpia joululauluja joulukuun 16. päivänä klo 16.00 Mathiasgårdenille.