Jäin miettimään …
Olen elänyt ja kulkenut matkaa Ruotsin kirkossa suomenkielisenä yli 30 vuoden ajan erityisesti Strängnäsin ja Västeråsin hiippakuntien seurakunnissa. Kirkko näyttäytyy hyvinkin erilaisena eri paikoissa. Kirkolliset perinteet ja ennen kaikkea suomenkielisen työn edellytykset ja puitteet poikkeavat toisistaan.
Pienet resurssit todellisuutta
Silloin tällöin minua on yllättänyt se, miten vähän ruotsinkielisillä työntekijöillä on ymmärrystä, saati sitten halua kehittää seurakuntansa suomenkielisen toimintaa. Moni ruotsinkielinen pappi tai kirkkoherra on kulkenut työuransa läpi kohtaamatta suomenkielistä työtä, saati sitten, että olisi kokenut tai nähnyt sen osaksi seurakunnan perustehtävää.
Vahtimestareilla tuntuu olevan paras kuva työn tarpeellisuudesta. Tosin saattaa jumalanpalvelus jäädä pitämättä, jos seurakunta ei onnistu järjestämään paikalle vahtimestaria tai kanttoria.
Tänä päivänä koko Ruotsin kirkko painii samojen kysymysten edessä, jotka ovat ruotsinsuomaiselle kielivähemmistölle olleet arkipäivää jo kauan. Mistä saadaan pappeja seurakuntiin? Miten toimia pienin taloudellisin resurssein? Useimmiten ainoana vaihtoehtona nähdään leikkaaminen ja säästäminen, jopa ”tuottavan” toiminnan lakkauttaminen. Näissä toimissa useimmiten kärsimään joutuvat vähemmistöt. Vapautuvia virkoja ei täytetä, toimintarahoja pienennetään …
Yhteistä hyvää
Tilastot, analyysit ja kirjelmät eivät näytä tehoavan, mitä voisi tehdä? Ei taida olla muuta keinoa kuin kohdata ja jakaa yhdessä elämää, tulla tutuksi. Miettikäämme yhdessä, keitä kirkko haluaa palvella. Kirkko on maailmaa varten. Meillä kaikilla – niin suomenkielisillä ja ruotsinkielisillä - on mahdollisuus olla edistämässä yhteistä hyvää, jotta maailma olisi turvallisempi paikka elää.
Onko kirkolla varaa jättää ihmisiä ulkopuolelle kielellisin perustein?
Maailma olisi verrattomasti parempi paikka, jos olisimme ystävällisiä toisillemme. Oman navan tuijottamisen sijaan nostakaamme katse toiseen ihmiseen. Kolumnisti Laura Saarikoski tuo hienosti esille sen, että inhimillisyydessä on kyse lujuudesta erotuksena kovuudesta. Lujuutta on se, ettei ”säntäillä ja syytellä, vaan kuunnellaan muita ja itseä.” (Helsingin Sanomat 2023)
Kaikki tutkimukset osoittavat, että varmin tapa kokea elämänsä merkitykselliseksi, on tehdä toiselle hyvää. Siinä sivutuotteena saattaa kokea hetkittäisiä onnen hetkiä. Emeritusprofessori Markku Ojanen sanoo, että ”katkeroituminen on maailman luonnollisin asia. Ihmeellisin ja hienoin asia on se, ettei katkeroidu. Jos huomaa ajattelevansa kauhean synkästi, mielialaa voi parantaa se, jos jaksaa tehdä hyvää muille ja itselleenkin. Ei persoona tietenkään tuosta vain muutu, mutta ei se muutu ilman tekemistäkään, mikäli muutokseen on tarvetta.” (Demokraatti 2017)
Paljon on myös vuosieni aikana tapahtunut hyvää Ruotsin kirkossa. Sen kertominen ei kuitenkaan paljon auta sitä, joka nyt kokee kirkon taholta pettymystä, epäoikeudenmukaisuutta ja jopa vääryyttä. Niistä joskus myöhemmin.
Arkkipiispa Desmond Tutu kiteyttää afrikkalaisen ajattelun suhteesta toiseen ihmiseen: ”Ubuntu-ihminen on avoin ja saatavilla toisille, toisten vahvistama, ei vaarannu toisten kyvyistä ja hyvyydestä, hänellä on kunnollinen itsetunto, joka tulee tiedosta, että hän kuuluu suurempaan kokonaisuuteen ja heikentyy kun toisia nöyryytetään tai halvennetaan ja kun toisia kidutetaan tai sorretaan.”