Moni muutti Suomesta 50–70-luvulla, kun maaseutu tyhjeni ja kun kaupungeissa ei riittänyt työtä kaikille. Vielä aikaisemmin, 1800–1900-lukujen vaihteessa, lähdettiin Amerikkaan sekä Ruotsista että Suomesta, kun halla vei viljat ja kun ruoka ei riittänyt kaikille.
Matka kohti tuntematonta oli toivon matkaa kohti uutta elämää.
Kaikkein varhaisimmat Pohjolaan muuttaneet asukkaat ovat olleet tummaihoisia ja sinisilmäisiä. Mannerjään sulaessa tuli ihmisiä idästä ja lännestä eri aikoina, eikä silloin ollut vielä suomalaisia tai ruotsalaisia; meistä nykyisistä asukkaista olivat saamelaiset ensimmäisinä paikalla. Pitkään oli Suomi itäisenä osana Ruotsia. Vasta aika myöhään, 1800-luvulla alkoi kansallinen identiteetti kasvaa juuri suomalaisina, kun Suomi oli autonomisena suuriruhtinaskuntana osa Venäjää.
”Lähde maastasi ja kansastasi”, sai Raamatun Abrahamkin kuulla. Hän ymmärsi, että lähtö kotiseudulta, nykyisen Irakin alueelta, oli myös osa suurempaa suunnitelmaa. Joskus on Jumala kutsumassa matkalle ja joskus ovat hätä ja huoli lähettämässä.
Lähteminen voi olla myös seikkailunhalua tai aikuiseksi kasvamista, tai ehkä molempia. On myös uskallettava lähteä omalle sisäiselle matkalle. Aina ei ole edes omaa valintaa, on vain pakko lähteä. Se joka lähtee, jättää myös jotakin taakseen: muistot ja kaipauksen, tuomen tuoksut ja tutun laulun sävelet.
Mikä sitten on suomalaisuutta täällä toisessa maassa? Mikä on identiteettini, vai onko niitä mahdollisesti monta? Olenko suomalainen, ruotsinsuomalainen, vai olenko jossakin välimaassa? Oman maani rajat ovat laajentuneet ja torppapuutarhani täällä on rakas. Monet, jotka tulivat aikaisemmin, saivat kokea syrjintää ja ulkopuolisuutta. Siltä olen itse välttynyt.
Uuteen sopeutumisella on kuitenkin myös hintansa. Mehevä suomen kieli saattaa ajan myötä kutistua ”keittiösuomeksi”. Vöyrin ja Närpiön murteita ei myöskään täällä ymmärretä, vaikka nekin ovat ruotsia. Kotona rakastetaan sellaisenaan ja muualla saa usein ansaita paikkansa. Identiteetti kasvaa ja muotoutuu ehkä eniten juuri silloin, kun sitä tavalla tai toisella uhataan. Ruotsi ja Suomi ovat kuitenkin tänä aikana lähempänä toisiaan kuin koskaan aikaisemmin.
Elämä ei pysähdy maastamuuttopäivään, vaan elämä jatkuu muodostaen uusia vuosirenkaita. Se sisin on kuitenkin myös aina matkassa. Raamatussa kerrotaan suvun yhteydessä elämisestä, mutta sieltä löytyy myös monenlaisia matkallelähtijöitä, joita yhdistää tie. Jeesuksen seuraajia kutsutaan usein tien kulkijoiksi.
Identiteetti voi olla laajempaa ja hienosyisempää kuin kansallisuus, kieli tai oma suku. Kansallinen identiteetti voi jopa kääntyä aseeksi vähemmistöjä kohtaan. Tien kulkijoina olemme ainoastaan ihmisiä. Jumala antaa yhäti meille toivoa, joka rohkaisee meitä ottamaan uusia askeleita elämässä. Tie jatkuu vielä.