Lyssna

Nyhet / Publicerad 13 juni 2025

Välttämättömät muutokset

Kevätkausi päättyi kirkkovaltuuston istuntoon, jossa käsiteltiin vuoden 2024 tilinpäätös. Ylijäämää kertyi melkein 1 Mkr. Valtuustolle jaettiin myös piispantarkastuksen yhteydessä tehty hallintoselvitys

Hallintoselvityksen tarkoituksena oli arvioida, miten seurakuntamme on suoriutunut niistä tehtävistä, joihin kirkkojärjestys ja Ruotsin kirkkolaki meitä velvoittavat.

Selvitys osoitti, että hallinnossamme on ollut puutteita.

Arkistomme ja diarimme olivat epäjärjestyksessä. Niiden saattaminen kuntoon – hiippakunnan tuella – on vienyt lähes vuoden.

Surullista on sekin, että seurakuntamme i ilmeisestikään ole lähettänyt kastekutsuja. Kuinka moni perhe on jäänyt vaille mahdollisuutta kokoontua yhteen kiittämään ja siunaamaan uutta elämää? Kuinka monta jäsentä olemme tämän vuoksi menettäneet?

Hallintoselvitys

Kirkonkirjat - hallintoselvitys

Vastuuta kannamme me nykyinen kirkkoneuvosto, mutta myös edeltäjämme.

Moni seurakuntalainen on saattanut kokea muutokset ja henkilövaihdokset vaikeina. Vaikka muutokset voidaan ymmärtää, niiden hyväksyminen ei aina ole helppoa.

Hallintoselvityksen valossa vuonna 2024 toteutetut organisaatiouudistus, työympäristön ja työtapojen kehittäminen eivät ole olleet vain tarpeellisia, vaan välttämättömiä.

Kirkkoneuvoston puolesta toivotan kaikille seurakuntalaisille aurinkoista ja virkistävää kesää!

Kristiina Ruuti, kirkkoneuvoston puheenjohtaja