Jumalan lupaukseen voi luottaa
Hartauteni johdantona ovat sanat Jeremian kirjasta, sen luvusta 38 jakeet 7–13:
Nubialainen Ebed-Melek, kuninkaan hovin eunukki, sai tietää, että Jeremia oli heitetty sadevesikaivoon.
Ebed-Melek lähti palatsista tapaamaan kuningasta, joka oli Benjamininportin luona, ja sanoi hänelle:
”Armollinen kuningas! Nuo miehet ovat kohdelleet törkeästi profeetta Jeremiaa. He heittivät hänet kaivoon ja jättivät hänet kuolemaan nälkään. Eihän kaupungissa ole muutoinkaan enää leipää.”
Silloin kuningas antoi nubialaiselle Ebed-Melekille käskyn: ”Ota täältä mukaasi kolmekymmentä miestä ja vedä profeetta Jeremia ylös kaivosta, ennen kuin hän kuolee!”
Niin Ebed-Melek otti miehet mukaansa ja meni kuninkaanlinnan varastoihin hakemaan lumppuja ja vaateriekaleita. Hän laski ne köysillä alas kaivoon Jeremialle ja sanoi hänelle: ”Pane nämä lumput ja riekaleet kainaloihisi, etteivät köydet hierrä rikki ihoasi.”
Jeremia teki niin.
Sitten miehet vetivät hänet köysillä ylös kaivosta. Jeremia jäi edelleen päävartioon.
Aamen.
Herran profeetan Jeremian kohtalo ei ollut kadehdittava. Hänet oli heitetty syvään viemärikaivoon, jonka pohjalla oli upottavaa liejua. Miksi juutalaiset olivat hänet sinne heittäneet? Mitä Jeremia oli tehnyt?
Hän oli ilmoittanut kansalle Herran tahdon, sen mitä oli kirjoitettu. Hän oli ilmoittanut sen vieläpä sensuroimatta ja kaunistelematta. Jeremia oli ennustanut juutalaisten pakkosiirtolaisuuden Babyloniassa, ja sen syynä oli hänen mukaansa kansan tottelemattomuus ja niskurointi Jumalan tahtoa vastaan.
Myöhempää historiankulkua ajatellen Jeremian varoitukset ja aloitteet olivat parhaita mahdollisia ja siinä tilanteessa ainoita järkeviä. Ongelmana vain oli, että ne veivät ihmiset pois omalta mukavuusalueeltaan, ne kehottivat ihmisiä tutkimaan omaa itseään.
He kuitenkin totesivat vihaisina:
”Tämä mies ei etsi kansamme etua vaan tuottaa meille vahinkoa.”
Toisen profeetan Aamoksen suulla ihmisten ajattelutapa oli seuraava:
”Mutta he vihaavat sitä, joka heitä julkisesti nuhtelee, ja sitä he kauhistuvat, joka oikein opettaa.”
Onko meidänkin aikanamme niin, että olemme valmiita kuuntelemaan vain sitä, mikä sopii yksiin oman sielumme kanssa, sitä mikä tuntuu hyvältä ja sopii siihen, mistä juuri me pidämme?
Tällaisessa ajattelussa on vaarana, ettei Jumalan erityinen ilmoitus pääse oikeuksiinsa kokonaisuudessaan.
Jos joku kuitenkin julistaa Jumalan tahtoa sellaisena kuin se on, ihmismieli samentuu ärtymyksestä, joka kohdistuu julistajaan. Ylpeyttä on loukattu.
Ylpeälle ihmiselle esimerkiksi kehotus nöyryyteen, hiljaisuuteen ja lähimmäisenrakkauteen ovat kuin neulan tuikkauksia:
”Minunko pitäisi olla jollekin kiitollinen osastani? Itse olen minä kaiken tehnyt, omilla voimillani ja viisaudellani kartuttanut omaisuuteni, paidannappiakaan ei ole Jumala antanut.”
Kysyisin: ”Mistä olet voimasi saanut, mistä viisautesi?”
Martti Luther selittää uskontunnustuksen ensimmäistä kappaletta:
”Minä uskon, että Jumala on minut ja kaikki olennot luonut. Hän on antanut minulle ruumiin ja sielun, silmät, korvat ja kaikki jäsenet, järjen ja kaikki aistit.”
Kaikkinainen hyvä anti tulee Jumalalta, lahjojen antajalta.
Sananlaskujen kirjassa sanotaan:
”Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakunnan häpeä.”
Ajatellaanpa vielä Jeremian itsensä näkökulmaa: ei varmasti ollut helppoa virua kylmässä kaivossa vailla varmuutta, pääseekö sieltä koskaan pois.
Tekstimme muistuttaakin siitä, että koettelemuksissakaan Herra ei hylkää omiaan. Mitä enemmän kristitty tuntee koettelemuksia, sitä lujemmin kannattaa turvata Jumalan pohjattomaan armoon. Jeremia uskoi, ja hänet autettiin ylös.
Olen ajatellut, että Jeremialla täytyi olla vahva usko: tuleva messias, maailman vapahtaja, oli vasta luvattu tulevaksi. Mitään konkreettisia todisteita hänen syntymästään ei ollut.
Tämän ajan Jumalan lapsi voi kuitenkin luottaa jo toteutuneeseen lupaukseen: Jeesus Kristus on todella kärsinyt ja kuollut minun vuokseni.
Tähän uskoi myös Vanhan testamentin Daniel, etenkin silloin kun hänet heitettiin uskonsa vuoksi leijonien luolaan.
Tähän uskoivat apostolit Paavali ja Siilas, jotka viruivat uskonsa vuoksi vankityrmässä jalkapuussa. He eivät vaipuneet valittamaan epätoivoaan, vaan lauloivat kiitosvirsiä Herralle Jeesukselle niin, että muut vangit ihmettelivät.
Mekin voimme iloita Kristuksesta. Hänen pyhä nimensä ja Golgatan ristillä vuodattamansa sovintoveri ovat autuutemme.
Voimme ylistää Herraa päivän psalmin sanoin:
Ja Ps. 103:1–6:
Ylistä Herraa, minun sieluni, ja kaikki mitä minussa on, ylistä hänen pyhää nimeään. Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt. Hän antaa anteeksi kaikki syntini ja parantaa kaikki sairauteni. Hän päästää minut kuoleman otteesta ja seppelöi minut armolla ja rakkaudella. Hän ravitsee minut aina hyvyydellään, ja minä elvyn nuoreksi, niin kuin kotka. Vanhurskaat ovat Herran teot, hän tuo oikeuden sorretuille.
Aamen.
Rukoilemme. Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme ja anna meille meidän syntimme anteeksi niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä saata meitä kiusaukseen vaan päästä meidät pahasta, sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia. Iankaikkisesti, aamen.