Karjalan kannakselle ollaan luomassa rajaa uusien valtioiden Suomen ja Neuvosto-Venäjän välille. Ihmiset aavistavat, mitä idässä voi tapahtua, ja pakenevat länsinaapuriin.
Rajalla suomalaisten sotilaiden tehtävänä on päättää, kuka pääsee maahan. Suomenkieliset päästetään maahan; kotiinsa. Sisällissota on päättynyt, ja kaikki suomalaiset kootaan yhteen maahan.
Rajanylitykseen oikeuttavana tunnussanana käytetään sanaa ”kyllä”, jota vieraskielisen on mahdoton ääntää oikein. Näin ratkaistaan, kenellä on oikeus asua Suomessa.
Aivan samanlainen kertomus on Vanhan testamentin Tuomarien kirjassa. Tunnussana on ”shibboleth”. Jos sh-äänteen ääntää s-äänteenä, on vihollinen. Ystävä taas ääntää sen samoin kuin ruotsin sanassa ”sked” lidingöläisittäin äännettynä.
Historian saatossa meillä ihmisillä on ollut monia koteja: ihmisen alkukoti Afrikassa, suomalaisten alkukoti jossakin Uralvuorten länsipuolella, lapsuudenkoti, henkinen koti ja monia muita.
Tällä hetkellä keskustellaan siitä, missä Euroopan rajojen tulisi olla. Kenen koti Eurooppa on? Kuka on vihollinen ja kuka on ystävä?
Jos maailmaa tarkastellaan hallitsijan näkökulmasta, kaikki ovat enemmän tai vähemmän vihollisia. Kaikki taistelevat vallasta.
Mutta jos katsomme ympärillemme, näemme ihmisiä, jotka haluavat rauhaa ja turvallisen kodin.
Tämä Himmelin numero käsittelee kodin löytämistä.
Kodin, jossa voimme olla turvassa, vaikka olemmekin erilaisia. Mutta kuinka löydämme kodin, kun maailmalla myllertää?
Jonatan Edlund