Päivän aikana oli satanut lunta. Hänen edessään lumessa ei näkynyt jälkeäkään. Hän tiesi, minne oli matkalla. Hän tunsi jokaisen pusikon ja jokaisen puun. Kivet tapasivat koskea kengänpohjia hellästi, aivan kuin olisivat sanoneet: ”Meidän luonamme olet turvassa. Täällä ei ole mitään pelättävää.”
Pojan päivä oli kulunut mummin luona järven toisella puolella. He olivat touhuilleet kaikkea, mitä he aina tapasivat touhuilla näin joulun alla. Kauniit, pitkät, punaiset kynttilät oli kastettu steariiniin. Koko päivän hän ja mummi olivat hyörineet keittiössä. He viihtyivät yhdessä hiljaisuudessa.
Mutta joskus sanat tulivat. Ja pojan isot kysymykset. Miksi kävi niin kuin kävi? Mummi pysähtyi kesken kierroksensa kynttilät tikussa roikkuen ja katsoi poikaa surullisin silmin. Poika tiesi, että mummiin sattui. Mummi halusi, että kaikki, jotka hän oli synnyttänyt, olisivat koolla hänen luonaan. Nyt hänen luonaan ei käynyt kuin pojanpoika silloin tällöin. Hänen surunsa oli loputon. Hän käänsi katseensa ikkunaan ja katsoi ulos: ”Meillä ei ollut ruokaa. Eikä liioin lämpöä tai kynttilöitä.”
Poika tunsi mummin raskaan surun ja rakkaiden lasten menetyksen. Ja poika vihasi sotaa.
He olivat syöneet vastapaistettua leipää ja leikanneet palat suuresta joulujuustosta. Maistelleet mummin paistamia piparkakkuja ja juoneet mausteista teetä. Nyt pojan piti vain päästä kotiin äidin ja isän luo järven tuolle puolen.
Poika pohdiskeli kaikkea tätä metsän läpi kulkiessaan. Hän halusi vain ajatella kynttilöitä. Niiden liekit näyttivät hänestä tanssivilta enkeleiltä.
Hän pysähtyi ja sulki silmänsä. Kuunteli. Kyllä… joku tosiaan lauloi vähän matkan päässä. Kirkkaita ääniä, jotka kaikuivat kylmässä kuin pienet, heiveröiset hopeakellot. Kuka lauloi keskellä pimentyvää metsää myöhään iltapäivällä päivää ennen joulua?
Hän raotti silmiään vähän ja äänet muuttuivat hahmoiksi. Näytti siltä kuin näillä olisi ollut pienet siivet. Ja he lauloivat ja tanssivat.
Hän oli haltioissaan kaikesta näkemästään. Yhtäkkiä hänelle tuli tunne, että joku oli aivan hänen takanaan, ja hän kääntyi varovasti ympäri. Suuri mustasilmäinen lintu istui puun oksalla. Sisimmässään poika kuuli sen sanovan: ”Olemme jo pitkään odottaneet, että tulisit juhlimaan valon tuloa kanssamme. Eikö olekin kaunista?”
”Miten tämä on mahdollista?”, poika ihmetteli. Sitten hän muisti, mitä mummi oli sanonut halatessaan häntä porstuassa: ”Mene varoen, poikani. Kannat mukanasi kynttilöitä, jotka tulevat tuomaan valoa pimeyteen.”
Lintu lehahti alas oksalta ja lensi puiden välistä rannalle tanssivien enkeleiden luo. Nyt poika näki selvästi, että enkelit odottivat häntä.
”Tule tänne ja liity seuraamme!”, ne huusivat. ”Anna valon loistaa pimeässä.” Mummin sanat kaikuivat enkelten äänillä. Miten ihmeellistä. Ihan kuin mummi ja enkelit olisivat tienneet kaiken jo kauan ennen kuin hän nyt itse kuuli nuo sanat.
Enkelit ojensivat kätensä ja viittilöivät häntä lähemmäs. Ja hän liittyi niiden seuraan nuotion ympärille. Rannalle lensi lisää lintuja, ja laulu sai uutta pontta. Enkelten laulu ja linnunlaulu sekoittuivat hänen pikkupojan ääneensä. Kaiken keskellä hän huomasi, että koko järvi oli nyt täynnä pieniä veneitä, joissa oli enkeleitä kynttilät käsissään. Samalla ne lauloivat ”Jumalan on kunnia korkeuksissa”.
Kaksi enkeliä tarttui hänen käsiinsä ja he johdattivat hänet veneeseen. Hän istui alas ja katseli ympärilleen. ”Viemme sinut sinne, minne kuulut”, toinen enkeli vastasi. ”Älä pelkää. Olemme aina rinnallasi. Et ole koskaan yksin.”
Se oli kaunista. Vaikuttavaa ja ihmeellistä. Sitten hän tunsi, kuinka hän vajosi veneen pohjalle. Joku pani varovasti lämpimän villahuovan hänen pienen kehonsa suojaksi. Järvi keinutti häntä hiljaa harmaalla pinnallaan.
”Armas… Armas…” Hän kuuli kuiskauksen poskensa vierestä. ”Herää, poikani. On jouluaatto.”
Kuusen ja mausteiden tuoksut tulvivat hänen ympärillään, kun hän heräsi unestaan. Äiti oli sytyttänyt ikkunalle kaksi hänen ja mummin valamaa kynttilää, enkelit ja linnut, jotka koristivat ikkunalautaa joka joulu. Ja vanhasta gramofonista kuului Mahalia Jacksonin laulamana:
”Sing, choirs of angels; sing in exultation;
sing, all ye citizens of heav'n above!
Glory to God, all glory in the highest!
O come, let us adore Him …”