Tyttö oli tullut ajoissa kirkkoon. Vanhemmat olivat menneet vaihtamaan vaatteita, ja olin tytön kanssa kahden kirkkosalissa.
Juttelimme pitkään kaikesta mahdollisesta, kunnes vanhemmat tulivat takaisin sylissään tytön pikkusisko. Ristiäisistä hiukan stressaantuneina he kysyivät: ”Eihän hän ole ollut hankala?” Nauroin ja sanoin: ”Ei ollenkaan. Meillä oli oikein mukavaa.”
Tyttö keskeytti minut ja sanoi vanhemmilleen: ”Me olemme nyt kavereita!” Hän katsoi vuoroin minua, vuoroin vanhempiaan. Äidin ilme oli epäileväinen, ja hän sanoi: ”Ei kai kavereiden hankkiminen ihan noin nopeasti käy?!”
Tyttö intti vastaan, ja minä sanoin, että olen mielelläni tytön ystävä.
Ajattelen, että henkilö, jota en tunne, on tuleva ystäväni. Haluan sitä, mutta jaksamiseni ei aina riitä pitämään kiinni hyvästä aikeestani. Mielessäni ovat kuitenkin Jeesuksen sanat:
”Se, joka ei ole meitä vastaan, on meidän puolellamme.” (Markus 9:40 UT2020 mukaan)
Tässä Jeesus ei puhu ystävyydestä, vaan heistä, jotka puhuvat Jumalan sanan ja sen voiman puolesta. Mutta eikö ystävyyden voima ole suurempi kuin mikään muu voima? Pidänhän Jumalaa ystävänäni.
Haluan muistuttaa itseäni useammin tuosta viisivuotiaasta tytöstä, hänestä, joka piti minua heti ystävänään. Jeesuksen sanojen valossa hän on sellainen, joka todella on meidän puolellamme. Hän haluaa kuulua porukkaan ja olla ystävä.
Jos katsomme ympärillemme, vain harva vastustaa sanomaa Jeesuksesta. Joskus sitä on vain vaikea uskoa, siis uskoa sitä, että on helppoa vain uskoa. Mietin jälleen tuota tyttöä ja ajattelen: ”Me olemme nyt kavereita, Jumala!”
Jonatan Edlund