Other languages with Google Translate

Use Google to automatically translate this website. We take no responsibility for the accuracy of the translation.

Prata med oss

Kontakt

Göteborgs stift Besöksadress: Lilla Bommen 1, 41104 Göteborg Postadress: Box 11937, 40439 Göteborg Telefon: +46(31)7713000 E-post till Göteborgs stift

Jourhavande präst

Kyrkan kan hjälpa dig. Akut samtals- och krisstöd.

Haastattelu

Marraskuun 8. 2017 valittiin Susanne Rappmann Göteborgin hiippakunnan piispaksi. Heti vaalin jälkeen Susannea haastateltiin piispa electana (valittu piispa).

"Jos kirkko kutsuu, vastaan myöntävästi"

Ensimmäistä kertaa historiassa Göteborgin hiippakunta saa piispan, joka on nainen.

Tästä on seurannut intensiivinen mediaseuranta viime viikkoina. Mutta kohu oli vähintään yhtä suuri 25 vuotta sitten, jolloin kaksi ensimmäistä naista vihittiin papiksi hiippakunnassa.

-Sitä paitsi olin silloin uusi työssä. Tänään olen 52 vuotta ja paremmin varustautunut, sanoo toinen heistä, Susanne Rappmann, nyt vastavalittu Göteborgin hiippakunnan piispaksi.

Vaalitulos julkaistiin 8. marraskuuta. Siitä tuli työntäyteinen päivä Susanne Rappmannille. Ensimmäinen tapaaminen nykyisen piispan Per Eckerdalin kanssa. Kahvia ja täytekakkua hiippakuntakanslian satapäisen työntekijäjoukon kanssa. Lehdistötilaisuus ja puhelinhaastatteluja.

Seuraavana päivänä takaisin töihin Mölndaliin, jossa hän on kirkkoherrana ja kontrahtirovastina. Kukkakimppuja pöydällä, yhdessäoloa työyhteisön kanssa ja lisää kahvia ja täytekakkua Fässbergin kirkon seurakuntakodissa.

Matkalla työhuoneeseensa hän sieppaa yhden sanomalehdistä, joiden etusivulla on hänen kuvansa ja nimensä.

-Mölndals-Posten sai ensimmäisen haastattelun, kun vaalitulos oli julkaistu. Se tuntui oikealta - he ovat aina kirjoittaneet meistä positiivisesti, hän sanoo ja hymyilee tyytyväisesti.

Tämä kertoo jotain Susanne Rappmannin suhtautumistavasta. Kun kaikki yhtäkkiä tietävät, kuka hän on ja viestimet läheltä ja kaukaa antavat kuulua itsestään, hän pitää kuitenkin tarkasti kiinni pienestä ja paikallisesta. Keskustelusta ja kuuntelemisesta läheisessä kohtaamisessa, siitä missä kirkko on niin hyvä, mutta mitä se ei aina pysty näyttämään ulospäin. Tähän hän palaa useaan otteeseen haastattelun aikana. 

-Toivon todella ihmisten ymmärtävän, että täällä kirkossa on tilaa harkitsevalle keskustelulle, hän sanoo, ärrän vähän särähtäessä, mikä paljastaa hänen olevan kotoisin jostain muualta kuin länsirannikolta.

 

Susanne Rappmann Bild: Torgny Lindén

Hän on syntynyt Skånen luoteisessa nurkassa, "Söderåsin pyökkimetsissä", hän sanoo, ja kasvanut "tyypillisessä ruotsalaisessa perheessä", kastettu lapsena, käynyt pyhäkoulua ja mennyt kirkkoon ensimmäisenä adventtina. Rippikouluaikana hän tuli aktiiviseksi ja uteliaaksi kirkon sisällöstä. Hän jatkoi Kyrkans Unga -järjestössä, jonka toiminnassa hän oli myöhemmin mukana, myös jonkin aikaa paikallisen puheenjohtajan tehtävässä. Ja hän alkoi laulaa kuorossa.

Mutta silloin hän asuikin jo Kålleredissa. Perheen muuttokuorma suuntasi nimittäin pohjoiseen 70-luvun lopussa. Muutto ei ollut herkkua 14-vuotiaalle, hän toteaa. Pelastukseksi osoittautui urheilu, tarkemmin sanottuna pingis, joka hänellä oli mukanaan Skånesta ja jota hän saattoi jatkaa Mölndalin pöytätenniskerhossa. 

-Aloin pelata aikaisin, koska se oli isäni harrastus. Olen pelannut ensimmäisessä divisioonassa sekä nuorena että myöhemmin aikuisena, hän kertoo ja myöntää käyttäneensä paljon aikaa "pienten valkoisten pallojen jahtaamiseen".

Sillä vaikka hän lopetti pelaamisen 17-18-vuotiaana, hän aloitti sen uudestaan, kun hänen lapsensa olivat tarpeeksi vanhoja aloittamaan 20 vuotta myöhemmin.

-Olen tottunut kilpailemiseen, sekä yksilönä että ryhmässä. Hyvässä ja pahassa. Plussaa on, että oppii häviämään ja ymmärtää, ettei se ole niin vaarallista. Ja on tietoinen siitä, että pitää treenata, treenata, treenata...

Seurakuntaelämän ja urheilun yhdistäminen ei ollut aina helppoa. Ja vaikka hän lukioaikana oli tullut yhä aktiivisemmaksi kirkossa, ei hänelle ollut itsestään selvää hakea pappiskoulutukseen heti lukion jälkeen.

-Ei, ideat olivat vähissä ylioppilaaksi päästyäni. Kun selasin kurssiluetteloa, halusin lukea kaikkea, hän nauraa.

Hän valitsi yhteiskuntatieteitten linjan. Puolentoista vuoden kuluttua alkoi itää ajatus papiksi tulosta. Mutta saisiko hän apua sellaiseen päätökseen? Muistettakoon, että elettiin sellaista aikaa ja sellaisessa hiippakunnassa, jossa vastarinta oli suurta, eikä yhtään  naista ollut vielä vihitty papiksi. 

-Mieheni ja minä tapasimme aikaisin - olemmehan olleet naimisissa nyt yli 30 vuotta - ja hänen isänsä Hans oli pappi. Joten pääsin näkemään papin työtä lähempää kuin mihin tavallisella seurakuntalaisella on mahdollisuus. 

Samassa vaiheessa hän aloitti työt Kirkon esikoulussa Guldhedenin kirkossa. Siellä hän harkitsi lisää ja haki opiskelemaan uskontotiedettä. 

-Ympäristö oli mitä positiivisin ja kannustava. Mutta kaipasin esikuvia, koska en ollut koskaan tavannut naispappia.

Susanne Rappmann tarkoittaa, että monet naispuoliset papiksi aikovat hakeutuivat muihin hiippakuntiin, joissa ilmapiiri oli toisenlainen. Mutta ehkä hänen kilpailumentaliteettinsa teki sen, että hän lähti taisteluun saada pappisvihkimyksen omassa hiippakunnassa.

Niinpä hän sitten tammikuussa 1992, heti piispa Bertil Gärtnerin jäätyä eläkkeelle, kulkikin pitkin Göteborgin tuomiokirkon käytävää joukossa, jossa oli hänen lisäkseen yksi nainen ja suuri joukko miehiä. Kuorissa odotti piispa Lars Eckerdal. Se oli onnellinen päivä, hän muistelee. Mutta myös painostava.

-Jos viestinten valvonta on laajaa tänään, se oli ainakin yhtä laajaa silloin, 25 vuotta sitten. Monet tulivat jumalanpalveluksiin Partilleen, jossa olin töissä, ja odotukset olivat suuria, hän toteaa ja lisää hymyillen:

-Sitä  paitsi olin silloin uusi työssä. Tänään olen 52 vuotta ja paremmin varustautunut.

Vapautusteologiasta hän löysi toisen näyn siitä, kuinka tärkeää teologia voi olla, ei ainoastaan turvallista ja hurskasta, kuten Göteborgissa.

Teologian opiskeluajalle Lundissa hänellä on erityinen paikka sydämessään. Vapautusteologiasta hän löysi toisen näyn siitä, kuinka tärkeää teologia voi olla, ei ainoastaan turvallista ja hurskasta, kuten Göteborgissa. 

-Olen niin iloinen siitä, mitä sain matkaani siltä ajalta, jolloin muutuin nuoresta aikuiseksi. Minulla oli tarve esittää kysymyksiä ja testata älyäni. Siellä sai mahdollisuuden, useita ovia aukeni, ja löysin uusia tapoja ajatella ja elää kristittynä.

Tämä on antanut hänelle vakaumuksen ja ilon siitä, että moninaisuudelle on tilaa kirkossa. Että ei ole tarvetta löytää yhtä ainutta totuutta, vaan että on useita tapoja elää ja ajatella kristittynä. Että kirkon piirissä on mahdollista esittää niitä kysymyksiä, jotka ovat kullekin tärkeitä.

-Siellä, missä olen vaikuttanut, olen pyrkinyt luomaan tilaa syville keskusteluille, vaikka ne eivät aina houkuttelisikaan suuri joukkoja.

Mutta tämä keskustelu elämästä ja kuolemasta on myös osa kirkon arkipäivää, esimerkiksi kaste-, vihkimis- tai hautauskeskustelussa. Voimme parantaa kykyämme näyttää, mitä kirkolla on tarjottavana, Susanne Rappmann korostaa.

-Kirkon tehtävähän on julistaa evankeliumia ja kertoa läsnäolevasta Jumalasta, joka antaa elämälle tarkoituksen ja toivon. Täällä ovat riitit, kertomukset ja yhteydet, joista ihmiset voivat tulla osaksi.

Susanne Rappmann Bild: Torgny Lindén

Mölndalin pastoraatissa, jossa rippikoululaisten ryhmät ovat isoja, on voinut kokeilla. Konfirmoitavien vanhemmat on kutsuttu mukaan vuorokauden ajaksi, jolloin on keskusteltu ja pidetty hartauksia ja tämän jälkeen kutsuttu jatkokeskusteluihin kolmena iltana - keskellä elämää. Kokonaista 30 vanhempaa ilmoittautui. 

-Yllätyin tosiaan valtavasti, Susanne Rappmann puuskahtaa. Minulta kysyttiin myös, että eikö tosiaan maksa mitään, jos puhuu papin tai diakonin kanssa. Meillä ei ole myöskään kolmen kuukauden odotusaika. Meillä on tarjottavana fantastinen resurssi.

Samalla hän on tarkka sen asian kanssa, että kirkon panoksia yhteiskunnassa ei pidä sekoittaa sosiaalipalveluun. Diakonia ei ole yleistä hyvyyttä, vaan sen perustana on oltava kristityt arvot.

-Kun Mölndalin seurakunta on yhteistyössä kunnan kanssa, päämääränä on se, mikä on Mölndalille parasta. Mutta meiltä odotetaan, että olemme mukana kirkkona, se on meidän erityinen roolimme.

Sellaista yhteistyötä oli väliaikainen asuminen, jolle kirkko avasti ovensa syksyllä 2015. Tämä toiminta on leimannut koko pastoraattia. Kålleredin seurakunta on monena vuonna käynyt turvasäilössä (Förvar), ja nyt on kunta ottanut vstaan yksintulevia, joita on mukana sekä Stensjönin että Fässbergin nuorisoryhmissä.

-Kohtaamiset yli uskontorajojen ovat olleet meillä kauan esillä. Niin me toimimme kirkkona täällä, eikä minua ole koskaan kyseenalaistettu kirkkoherrana tämän takia.

Integraatio on tärkeä Susanne Rappmannille myös muilla tavoin, mikä näkyy myös hänen vuonna 2005 valmistuneen tohtorinväitöskirjansa aiheesta, joka on toimintarajoitteet ja teologia.

-Kun tulin komministeriksi Annedalin seurakuntaan, sain tehtäväkseni luoda kontaktin nuoriin ja aikuisiin, joilla oli kehityshäiriö. Se oli uutta ja haasteellista, mutta oli myös fantastisen hauskaa olla mukana työtiimissä, jonka tehtävä tämä oli.

Siellä hän alkoi miettiä, saattoiko työn tämän ryhmän kanssa nähdä ensisijaisesti diakonaalisena vai pedagogisena työnä. Tähän kysymykseen hän halusi paneutua syvemmin, ja kun tarjoutui mahdollisuus tehdä asiasta tutkimus, hän nappasi heti.

-Mutta kun hain teologeja, jotka ovat miettineet toimintarajoitteiden kysymyksenasetteluja, en löytänyt yhtään ruotsalaista ja vain muutaman kansainvälisen teologisen tutkimuksen tästä aiheesta. Joten väitöskirjallani on toivottavasti sellainen merkitys, että se tukee melko hiljaista ja hajallaan olevaa ryhmää, hän sanoo ja jatkaa:

-Ne asiat ovat minulle vieläkin tärkeitä. Siksi ilahduin erityisesti, kun Klartext, uutisohjelma selkoruotsiksi, soitti eilen ja teki haastattelun.

"Millään toisella Jumalalla ei ole haavoja" kirjoittaa runoilija Ylva Eggehorn. Tämä lause ilmaisee niin hyvin sen, että kirkko voi huolehtia sellaisesta, joka on vaikeaa, sanoo Susanne Rappmann. Kaikkea ei voi aina ratkaista, ja on lohtua siinä, että elämän hauraus saa tilaa uskossa.

-Kun käymme turvasäilössä ja tapaamme täydellisessä limbossa olevia ihmisiä, on vaikea kestää kykenemättömyyden tunnetta. Mutta voima on kristillisessä evankeliumissa, joka ei karsi vajavaisuutta. Tämä voi olla erityisen tärkeää tässä ajassa jossa elämme, jossa onnistumisen paineet ovat suuret ja jossa toisten elämä, sosiaalisen median peilaamana, näyttää olevan niin täydellistä.

Kirkkoherrana Susanne Rappmannin työpäivät ovat täysiä. Piispana tämä asia ei tule muuttumaan. Vuoden 2018 almanakassa on jo nyt paljon tilaisuuksia ja kokouksia.

 

 

Susanne Rappmann Bild: Torgny Lindén

Etkö koskaan epäröinyt suostua piispaksi?

-Se oli monivaiheinen prosessi, sain kysymyksen, suostunko nimettäväksi ja vastasin kyllä, sitten kysyttiin taas ja vastasin siihenkin kyllä.

Hän hiljenee ja miettii hetken.

-Minulla on kai sellainen ajatus, että kun kirkko kutsuu, vastaan kyllä, jos minun ei ole pakko vastata ei. Tämä tuntui mahdolliselta tehtävältä, mutta myös mahdottomalta. Olenkin joutunut miettimään, mitä minulle ja perheelleni tapahtuu sellaisen julkisen roolin yhteydessä. Mutta minun tahtoni oli voimakkaampi kuin pelkoni, ja kun 70 prosenttia äänioikeutetuista on nyt valinnut minut - se tuntuu äärettömän suurelta luottamukselta. Jos he uskovat minuun, pitää minunkin uskoa, että tämä on mahdollista.

Tehtävä onkin suuri hiippakunnassa, joka vuodenvaihteen jälkeen käsittää 70 pastoraattia. Ja hyvin vaikea. Se vaatii työkapasiteettia, jolla pitää selvitä kaikesta, hoitaa suuria asioita tuomiokapitulin valvontahenkilönä ja tarkastaa ihmisten kutsumusta tulla papeiksi ja diakoneiksi. 

Ajatus tästä voi vaikuttaa lamauttavasti. Mutta tänään hän valitsee astua tehtävään iloisesti ja suurin odotuksin. Hänen strategiansa on aluksi kuunnella, oppia ja rakentaa suhteita.

Meidän on pyrittävä kannustamaan moninaisuutta paikallisesti.

-Olen ylpeä ja iloinen siitä, että olen osa Ruotsin kirkkoa. Ajatella - jokaisella pienellä paikkakunnalla on seurakunta, jonka ihmiset tietävät, miten elää uskossa, hän sanoo ja lopettaa:

-Meidän on pyrittävä kannustamaan moninaisuutta paikallisesti. Bohuslänissä ja Norra Biskopsgårdenissa pitää olla mahdollista olla kirkko eri tavoin. Se on haaste, mutta myös kirkon ilo ja vahvuus.

Teksti: Katarina Hallingberg

Foto: Torgny Lindgren

FAKTOJA SUSANNE RAPPMANNISTA

Nimi: Susanne Rappmann

Ajankohtaista: Valittu Göteborgin hiippakunnan piispaksi, "piispa electa", vihitään piispaksi 4. maaliskuuta 2018.

Perhe: Puoliso Johan ja kaksi aikuista lasta.

Asuu: Lindomessa.

Hiippakunnan ensimmäisenä naispuolisena piispana olosta: "Ajattelen, että jos naisia on johtotehtävissä, tämä vaikuttaa organisaatiossa alaspäin."

Vapaa-aika: Laulaa kuorossa, Fässbergs vokalensemble, ja kuntoilee mielellään - Friskis & Svettis, mutta myös lenkkeilyä ja hiihtoa.

Lukee: Kaikkiruokainen, Marilyn Robertsonin kirjat, mutta myös tietokirjallisuus. Viimeksi Joel Halldorfin kirja Lewi Pethruksesta. 

Suosittelee: Mark Levengoodin ohjelma Lutherista SVT:ssä - Erityisen hauskaa, että se on yhteistuotanto Suomen kanssa, jossa ollaan ylpeämpiä luterilaisesta perinnöstä kuin täällä."

24. PIISPA

Maaliskuun 4. päivänä 2018 Susanne Rappmann vihitään piispaksi Uppsalan tuomiokirkossa ja lauantaina 10. maaliskuuta hänet otetaan vastaan hiippakuntaan Göteborgin tuomiokirkossa. Siten Susannesta tulee Göteborgin hiippakunnan 24. piispa ja ensimmäinen nainen, joka on täällä valittu piispaksi.

SUSANNE RAPPMANN VIESTIMISSÄ

Hon blir Göteborgs nya biskop (GP 2017-11-08)

Göteborgs stift får sin första kvinnliga biskop (P4 Halland 2017-11-08)

Susanne Rappmann blir första kvinnliga biskop i Göteborg (Dagen 2017-11-08)

Nya biskopen: "Känns oerhört roligt" (Mölndals-Posten 2017-11-08)

Susanne Rappmann blir ny biskop i Göteborgs stift (KyT 2017-11-08)