Kirkollisvaalit 6.-19.9.2021

Kirkollisvaalit

Information om kyrkovalet på finska

Voit äänestää 6. syyskuuta alkaen varsinaiseen vaalipäivään 19. syyskuuta asti. Äänestämällä voit vaikuttaa siihen, mitä kirkko tekee paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisesti. Mitä Ruotsin kirkon pitäisi mielestäsi tehdä? Äänelläsi on merkitystä!

Ruotsin kirkko on Ruotsin suurin uskontokunta, jolla on 5,8 miljoonaa jäsentä. Kristillinen arvopohja tarkoittaa toimimista kaikkien ihmisten arvon ja arvokkuuden puolesta sekä aktiivista ympäristö- ja ilmastotyötä. Jäsenenä pääset osaksi toimintaa, joka lisää yhteisöllisyyttä, iloa, ymmärrystä ja yhteenkuuluvuutta esimerkiksi kasteen, häiden, jumalanpalvelusten, avoimen esikoulun, lasten ja nuorten toiminnan, kuorojen sekä konserttien kautta.

Samalla osallistut myös yhteisen kulttuuriperintömme, kuten rakennusten ja perinteiden, vaalimiseen sekä tuet kirkon yhteiskunnallista työtä apua tarvitsevien sekä yksinäisten ja surua kohdanneiden ihmisten hyväksi.

Näin äänestät

Vaalipäivänä 19. syyskuuta äänestät omalla äänestyspaikallasi

Äänestyspaikkasi ja sen aukioloajat on merkitty äänestyskorttiin. Huomio! Voit äänestää äänestyspaikalla vain vaalipäivänä. Ota mukaan henkilötodistus ja mielellään myös äänestyskortti.

Ennakkoäänestys

Voit äänestää ennakkoon 6. syyskuuta alkaen vaalipäivään 19. syyskuuta asti. Kaikkia ennakkoäänestyspaikoissa annettuja ääniä kutsutaan ennakkoääniksi, vaikka äänestys tapahtuisi vaalipäivänä. Löydät kaikki äänestyspaikat ja aukioloajat osoitteesta svenskakyrkan.se/kyrkoval. Sinun on tuotava mukanasi äänestyskortti ja henkilötodistus.

Kirjeäänestys

Jos haluat äänestää postitse, tarvitset kirjeäänestyspaketin. Voit noutaa sen seurakunnan toimistosta tai kirkkoherranvirastosta. Paketissa on ohjeet kirjeäänestykseen. Kirje on lähetettävä niin, että se on perillä hiippakunnassa viimeistään 17. syyskuuta (15. syyskuuta, jos äänestät ulkomailta).

Äänestys valtuutetun välityksellä

Jos haluat valtuuttaa jonkun toisen toimittamaan äänesi puolestasi, tarvitset kirjeäänestyspaketin. Voit noutaa sen seurakunnan toimistosta tai kirkkoherranvirastosta. Paketissa on ohjeet äänestykseen valtuutetun välityksellä. Valtuutettu antaa äänesi äänestyspaikalla tai ennakkoäänestyspaikalla siinä seurakunnassa tai pastoraatissa, johon kuulut.

Jos olet ulkomailla vaalipäivänä

Jos olet kirkon jäsen Ruotsissa, mutta oleskelet ulkomailla vaalien aikaan, voit äänestää postitse. Jos haluat äänestää postitse, tarvitset kirjeäänestyspaketin. Voit noutaa tai tilata sen kirkkoherranvirastosta, seurakunnan toimistosta tai ulkomailla sijaitsevasta seurakunnasta. Jos sinulla ei ole äänestyskorttia mukanasi, voit tilata uuden kortin. Se lähetetään sinua lähimpänä olevaan seurakuntaan ulkomailla. Kirjeen on oltava perillä kirkkohallituksessa 15. syyskuuta mennessä.

Pyydä apua, jos olet epävarma

Kaikkia äänestys- ja ennakkoäänestyspaikoilla työskenteleviä sitoo vaitiolovelvollisuus.

Äänesi vaikuttaa Ruotsin kirkon hallintoon

Kirkollisvaaleissa voit äänestää kolmessa vaalissa.

Paikalliset kirkkovaltuustovaalit

Kirkkovaltuusto päättää lähelläsi järjestettävään toimintaan liittyvistä asioista seurakunnassa ja pastoraatissa. Näihin kuuluvat esimerkiksi päätökset diakonin palkkaamisesta työskentelemään vanhusten ja sairaiden parissa, avoimen esikoulun aloittamisesta seurakuntatalolla sekä investoimisesta kielikahviloihin ja pakolaisten ystävätoimintaan.
Äänestysliput ovat valkoisia.

Alueelliset hiippakuntavaltuuston vaalit

Ruotsin kirkko on jaettu 13 hiippakuntaan. Hiippakuntavaltuusto on hiippakunnan päättävä elin. Hiippakunnissa tehdään alueellisia päätöksiä avustuksista kirkkojen kunnostamiseen ja erilaisten tukimuotojen koordinoinnista esimerkiksi talviajan hätämajoitukseen, toimintarajoitteisten henkilöiden tukemiseen, pakolaisten auttamiseen ja kotouttamiseen, ilmastotyöhön ja niin edelleen.
Äänestysliput ovat vaaleanpunaisia.

Valtakunnalliset kirkolliskokousvaalit

Kirkolliskokous on Ruotsin kirkon ylin päättävä elin, jossa on 251 jäsentä. Valtakunnallisella tasolla tehdään yleisiä päätöksiä, jotka vaikuttavat koko Ruotsin kirkkoon. Yksi esimerkki tällaisesta on päätös siitä, mitkä virret sisällytetään virsikirjaan.
Äänestysliput ovat keltaisia.

Nimeämisryhmät ja ehdokkaat

Kirkollisvaaleihin osallistuvia ryhmiä kutsutaan nimeämisryhmiksi. Ne vastaavat kutakuinkin poliittisten vaalien puolueita.

Voit antaa henkilöäänen kolmelle ehdokkaalle merkitsemällä äänestyslippuun rastin heidän nimensä kohdalle. Näin ehdokkailla on suuremmat mahdollisuudet tulla valituiksi ja toimia edustajinasi. Jos et rastita yhtään kohtaa, äänesi menee nimeämisryhmälle.

Miltei 5 miljoonalla on äänioikeus

Vuoden 2021 kirkollisvaaleissa 5 miljoonalla jäsenellä on äänioikeus. Äänioikeus on kaikilla, jotka ovat viimeistään vaalipäivänä vähintään 16-vuotiaita ja Ruotsin kirkon jäseniä. Sinun on myös oltava väestörekisterissä Ruotsissa.

Äänestyskortti

Äänestyskortti on arvokas asiakirja. Se sisältää tietoja äänestyspaikasta ja siitä, missä voit äänestää ennakkoon. Jos äänestät ennakkoon, sinun on tuotava äänestyskorttisi mukanasi. Sinun on myös pystyttävä todistamaan henkilöllisyytesi. Jos äänestät omalla äänestyspaikallasi, sinulla tarvitsee olla mukanasi vain henkilötodistus.

Äänestyskortti lähetetään väestörekisteriin merkittyyn osoitteeseen. Sen pitäisi olla perillä viimeistään 1. syyskuuta.

Tilaa uusi äänestyskortti

Jos kadotat äänestyskorttisi, voit saada uuden (ns. kaksoiskappaleen). Tilaa uusi äänestyskortti ottamalla yhteyttä seurakuntaasi. Voit tilata sen myös osoitteesta svenskakyrkan.se/kyrkoval. Uusi äänestyskortti lähetetään väestörekisteriin merkittyyn osoitteeseen.

Vaalitulokset

Kun äänestyspaikat ja ennakkoäänestys suljetaan 19. syyskuuta, ääniä aletaan laskea. Äänet rekisteröidään digitaalisesti. Ääntenlaskentaa voi seurata osoitteessa svenskakyrkan.se/kyrkoval.

Koronaturvalliset kirkkovaalit

Ruotsin kirkko pyrkii varmistamaan, että jokainen, joka haluaa äänestää, voi tehdä sen turvallisesti. Kansanterveysviranomaista kuultuaan kirkon vaalijärjestö on ottanut huomioon, että koronapandemian tilanne voi vaalien aikaan syyskuussa olla samanlainen kuin keväällä 2021. Tämän vuoksi äänestyspaikoilla ollaan valmiita ottamaan käyttöön pleksilasit, käsidesi ja selkeät ohjeet äänestäjille.

Tartuntariskin ja ahtauden välttämiseksi:

  • Äänestä mielellään jo ennakkoon. Ennakkoäänestyspaikat avataan 6. syyskuuta ja ne ovat avoinna vaalipäivään 19. syyskuuta asti.
  • Äänestä kirjeitse. Voit tehdä tämän heti, kun saat äänestyskorttisi. Muista, että kirjeen on oltava perillä viimeistään 17. syyskuuta. Kirjeäänestyspaketteja on saatavilla seurakunnan toimistosta ja kirkkoherranvirastosta.
  • Jos sinulla on vaikeuksia päästä äänestyspaikalle tai ennakkoäänestyspaikalle, voit äänestää valtuutetun välityksellä. Tarvitset siihen kirjeäänestyspaketin. Kirjeäänestyspaketteja on saatavilla seurakunnan toimistosta ja kirkkoherranvirastosta.
  • Äänestys- ja ennakkoäänestyspaikoilla annetaan tietoa siitä, miten ruuhkia voidaan välttää. Noudata ohjeita ja ole huomaavainen.

Vaalipuhelinpalvelu avautuu 30. elokuuta numerossa 010-18 19 400. Sitä ennen voit soittaa Ruotsin kirkon puhelinvaihteeseen 018-16 95 00.

Lisätietoja kirjeellä ja valtuutetun välityksellä äänestämisestä

Äänestää voi halutessaan kirjeellä tai valtuutetun välityksellä. Tarvitset sitä varten kirjeäänestyspaketin. Voit noutaa sen itse tai pyytää jonkun noutamaan sen puolestasi seurakunnan toimistosta tai kirkkoherranvirastosta. Voit myös tilata sen soittamalla vaalipalveluun numeroon 010-18 19 400, 30. elokuuta alkaen. Sitä ennen voit soittaa Ruotsin kirkon puhelinvaihteeseen 018-16 95 00.

Kirjeäänestyspaketti sisältää äänestysliput ja kirjekuoret kutakin vaalia varten, kirjekuoren kirjeellä ja valtuutetun välityksellä äänestystä varten sekä erillisen kirjekuoren niitä varten, jotka haluavat äänestää kirjeellä. Se sisältää myös tietoa siitä, miten äänestetään kirjeitse ja valtuutetun välityksellä.

Toimi näin, kun äänestät kirjeitse tai valtuutetun välityksellä:

  • Jos sinulla ei ole ehdokasryhmän omaa äänestyslippua, voit kirjoittaa ehdokasryhmän nimen tyhjään äänestyslippuun.
  • Laita yksi äänestyslippu kutakin vaalia kohden (valkoinen äänestyslippu kirkkovaltuustoa varten, vaaleanpunainen äänestyslippu hiippakuntavaltuustoa varten, keltainen äänestyslippu kirkolliskokousta varten) äänestyskuoreen ja sulje se.
  • Laita suljettu kirjekuori kahden todistajan läsnä ollessa kirjeäänestyspaketissa olevaan kirjeäänestyskuoreen (K4). Sulje kirjekuori.
  •  Kirjoita kirjeäänestyskuoreen (K4) henkilötunnuksesi ja allekirjoituksesi vakuutukseksi siitä, että olet äänestänyt oikealla tavalla.
  • Kaksi todistajaa vahvistaa allekirjoituksellaan samaan kirjeäänestyskuoreen (K4), että he ovat nähneet sinun allekirjoittavan kirjekuoren. Todistajien on oltava vähintään 18-vuotiaita.

Jos aiot äänestää valtuutetun välityksellä, tee näin:

  • Valtuutettu vie kirjekuoren (K4) äänestys- tai ennakkoäänestyspaikalle. Äänestyskortti on otettava mukaan, jos ääni annetaan ennakkoäänestyspaikassa, mutta se kannattaa ottaa mukaan myös silloin, kun se tehdään varsinaisessa äänestyspaikassa.
  • Valtuutettu jättää kirjeäänesi ja kirjoittaa nimensä, henkilötunnuksensa ja osoitteensa ja todistaa allekirjoituksellaan, että olet allekirjoittanut kirjekuoreen merkityn vakuutuksen. Valtuutetun on pystyttävä todistamaan henkilöllisyytensä. Hänen on oltava vähintään 18-vuotias.
  • Jos äänestät kirjeitse, noudata seuraavia ohjeita sen jälkeen, kun olet allekirjoittanut kuoren ja saanut siihen kahden todistajan allekirjoituksen:
  • Laita kirjekuori (K4) kirjeääniä ja äänestyskortteja varten tarkoitettuun kirjekuoreen (K5) yhdessä äänestyskorttisi kanssa.
  • Huomio! Aseta äänestyskortti niin, että hiippakuntavaltuuston osoite näkyy kirjekuoren oikeanpuoleisessa ikkunassa ja vaalilautakunnan tiedot, vaalipiiri ja numerosi vaaliluettelossa näkyvät kirjekuoren vasemmanpuoleisessa ikkunassa.
  •  Postita kirje. Postimaksuja ei tarvita.

Huomio! Postita kirje niin, että se saapuu viimeistään 17. syyskuuta.

Lisätietoa

Vaalipuhelinpalvelu avautuu 30. elokuuta numerossa 010-18 19 400. Sitä ennen voit soittaa Ruotsin kirkon puhelinvaihteeseen numeroon 018-16 95 00. Voit myös lähettää sähköpostia osoitteeseen kyrkoval@svenskakyrkan.se.

 

Signalelement på finska (med datum 19 september)
Signalelement på finska (med datum 6-19 september) zipfil, 4Mb
Bra att veta om kyrkovalet